Viikon Iltapäivälevy 33/12: Jupi7er – Pakettimatka Dimensioon

Jupi7er – Pakettimatka Dimensioon.

Viikon 33 Iltapäivälevynä kuulemme Tamperelaisen Suomi-rock poppoon Jupi7erin debyyttialbumia, joka kantaa nimeä Pakettimatka Dimensioon. Bändissä ei soitakkaan ihan ketä tahansa sällejä, vaan se koostuu mm. Uniklubin, Negativen sekä Bloodpitin jäsenistä. Yhtyeen musiikkia voisi kuvailla meheväksi, punk-henkiseksi avaruusrockiksi. Kuulijan on helppo löytää saundillisesti bändiin vaikuttaneita suomi-rock artisteja mm. Vanhempi Apulanta ja Kotiteollisuus tulevat väistämättä mieleen, mutta eivät lainkaan häiritsevästi. Kun vaikutteet kerätään omiksi Jupi7er-biiseiksi, on tuloksena hämmentävänkin omankuuloinen kirkas tähtikuvio.

Tarttuvien kertsien, simppelien junttausriffien sekä avaruusmaisesti kirjoitettujen lyriikoiden pohjimmaisena inspiraationa toimii ihmistietoisuus ja sitä kautta henkisyys, eivät kuitenkaan uskonnollisissa merkeissä. Pakettimatka Dimensioon onkin erittäin miellyttävä, päräyttävä ja ajatuksia herättävä kuuntelukokemus!

Jupi7er vie meidät kiertoradalleen viikolla 33, joka arkipäivä klo 15.00 OiFm:n iltapäivässä!

Teksti: Olli Vainionpää