Viikolla 15 Iltapäivälevynä soi Huge L:n tuore pitkäsoitto Delirium Tremes!
Huge L, oikealta nimeltään Kimmo Huusko, on helsinkiläinen rap-artisti ja -tuottaja, joka tunnetaan ahkerana suomenkielisen hip hop-musiikin tekijänä ja omakustanteiden julkaisijana. Huge L on siitä erityinen rap-artisti, ettei hän keikkaile ollenkaan sekä vaikka hän on Monsp Recordsin listoilla, niin hän on jatkanut omakustanteiden julkaisua, koska ei koe levy-yhtiön julkaisuaikataulua riittävän rivakaksi artistille, joka tuottaa materiaalia yli levy-yhtiön tarpeen.
Delirium Tremes on Huge L:n noin 55. julkaisu, jos lasketaan herran instrumentaalilevytkin mukaan. Internetissä keskustelufoorumeilla onkin mietitty ja spekuloitu että kuinka tämä suomirapin Eino Leinoksikin kutsuttu kaveri pystyy säilyttämään tasonsa julkaisuja pukatessa kuin sieniä sateella, ja syystäkin kuin jälki on levy toisensa jälkeen näin laadukasta.
Levyllä seikkaillaan albumin nimeenkin jo viitaten juoppohulluuden ja päihteiden sekaisissa maailmoissa, unohtamatta tietenkään yhteiskunnan suuria epäkohtia kuten köyhyyttä. Ensimmäiset maistiaiset albumista ”Rankempi kuin maanantai”, sekä ”Juomasta” antoivat tulevasta albumista jopa ”nuotio ja kitara”-tyylisen iskelmähtävän kuvan, mutta biitillisesti levyllä seikkaillaan monipuolisessa maastossa, eikä Huge L:n sanallinen anti ole menettänyt hohtoaan vieläkään tähän päivään saakka. Delirium Tremesillä sekoittuu amerikkalaiseen urbaaniin rytmimusiikkiin hienosti suomalaisille ominainen synkkyys ja melankolisuus!
Tervetuloa Oi fm:n Iltapäivään tsekkaamaan miltä Huge L:n uusin ”Delirium Tremes”-albumi kuulostaa. Biisitärpit kuullaan arkisin kello 15 alkaen!
Teksti: Hermanni Hakalisto.






