Tag Archives: relentless

Viikon 9/13 Iltapäivälevy: Relentless – Dropout!

Relentless – Dropout! Kannen maalaukset ovat Jussi Rossin kädenjälkeä. Julkaistu 22. helmikuuta 2013!

Helmikuun viimeisellä viikolla tutustutaan  Joensuulaisen Relentless-yhtyeen tuoreinta pitkäsoittoa: Dropout!

Tämän paikallisen kolmen jäsenen punkbändin musiikkia voisi kuvailla sielukkaaksi mutta tinkimättömäksi genrejen sekoitteluksi. Ripaus punkkia, rockabillyä sekä psychobillyä siihen lisättynä mieletön rockasenne ja energia niin lopputulos on erinomainen. Yhtyeen soundi koostuu säröpedaaleista, nopeista rumpukompeista ja joistain biiseistä löytyy jopa synasooloja. Yhteenvetona äänimaailmaa voisi kuvailla rouhevan vanhahtavaksi, kuitenkin punkmusiikille ominainen ylimääräinen uho on jätetty pois ja ryppyotsaisuus on vaihdettu iloisempaan operointiin.

Levyltä löytyy 12 toinen toistaan mainioimpia ralleja, joita kuunnellessa voi päästä todella kesäisiin, jopa euforisiin fiiliksiin! Myöskin laulajakitaristi Janne Tanskasen omalaatuinen ja tunnistettava lauluääni sekä tähän lisättynä massiivinen kontrabasson läpsyttely (Sami Eskman) sekä perusvarmat rokkikompit (Jouni Rupponen) tekevät tästä Relentlessin. Tämä trio toimii nimittäin sekä levyllä, mutta väitän että vasta esiintymislavalla yhtye pääsee täysin oikeuksiinsa, nimittäin karismaa ei tältä yhtyeeltä puutu.

Relentless aloitti vuonna 2005, ainut vain että nimi oli aluksi Prisoners Of Society sekä kappaleet mitä soitettiin, olivat Australialaisen The Living End-yhtyeen covereita. Noin vuotta myöhemmin bändin jäsenet innostuivat samoista musiikillisista vaikutteista/vaikuttajista, ja päättivät rueta väsäämään omaa musiikkia. Äkkiä päästiinkin studioon, ja nopeasti syntyi ensimmäinen Relentless nimen alla oleva omakustanne EP: ”Broken Life” (2006). Vuosi myöhemmin julkaistiin ensimmäinen pitkäsoitto: ”Time Of Fools”. Satunnaisen keikkailun sekä pienimuotoisen hiljaiselon jälkeen yhtye oli taas valmis studioon ja vuonna 2010 tuli bändin toinen täyspitkä joka kantoi nimeä ”It Falls Apart”!

Nyt kuitenkin 2013 alkuvuodesta julkaistun ”Dropout!”-albumin myötä meininki on mennyt koko ajan ammatillisempaan suuntaan. Trio-retkueen nokkamies Tanskanen perusti vuonna 2010 oman levy-yhtiön; Broken Life Recordsin ja vastaa näin ollen uuden albumin miksauksesta sekä äänityksestä. Ensimmäinen maistiainen tältä helmikuun 22. päivä julkaistulta albumilta saatiin alkuvuodesta kun Relentless julkaisi singlen ”Burn The City Down”. Uutta albumia kuunnellessa ei voi yhtyeestä kuin odottaa suurta menestystä lajitovereidensa keskuudessa!

Volat kaakkoon ja tukka taakse, nimittäin Relentlessin uusin soi eetterissä joka arkipäivä kello 15 ja 16 välillä. Rock ’N Roll!

Teksti: Jani Äijö.

Joen Yö täyttää Joensuun kadut uuden tuottajan voimin!

Tänäkin vuonna syksyiset Joensuun kadut heräävät eloon Joen Yö-tapahtuman myötä. Tänä vuonna Joen Yön tuottajana toimii mm. Relentlessistä ja Skate or die-dokumentista tuttu Janne Tanskanen. Mutta mitä uutta Joen yö tarjoaa tänä vuonna joensuulaisille? Tästä seuraavassa haastattelussa kertoo tapahtumaa ensi kertaa työstävä tuottaja Janne Tanskanen.

Kuuntele haastattelu alta:

Audio clip: Adobe Flash Player (version 9 or above) is required to play this audio clip. Download the latest version here. You also need to have JavaScript enabled in your browser.

Teksti ja haastattelu: Simo Timonen.

 

Paha vaanii: Haastattelussa Relentlessin Janne Tanskanen!

Relentless on tullut takaisin! Joensuulaisyhtye julkaisi uuden hienon ”Haunted By The Devil”-singlen viikon alussa, joka voi kuulostaa musadiggareille merkillisen tutulta! Minkälaisesta biisistä onkaan kyse, ja miltä Relentlessin kesä tulee vuonna 2012 näyttämään? Näihin ja muihin kiperiin kysymyksiin kävi Relentlessin laulaja-kitaristi Janne Tanskanen vastailemassa. Selviää haastattelussa myöskin että mitä baltianmaissa oikein tapahtui viime vuonna!

Kuuntele haastattelu alta:

Audio clip: Adobe Flash Player (version 9 or above) is required to play this audio clip. Download the latest version here. You also need to have JavaScript enabled in your browser.


Teksti ja haastattelu: Teemu Korpinurmi