Vuoden ensimmäisenä Iltapäivälevynä kuullaan paikallista rock musiikkia!
Pearly Gates on vuonna 2005 perustettu 5-henkinen joensuulais-yhtye. Perustajajäsenien Antti Silkelän sekä Jonne Nybergin lisäksi yhtyeessä vaikuttavat Eero Silkelä, Antti Lammi ja tuoreimpana kiinnityksenä yhtyeen kolmas kitaristi Paavo Martikainen. Pearly Gatesin musiikissa kuuluvat vaikutteet 70-luvun rokista nykypäivän progressiivisempaan ilmaisuun. Bändi on 7- vuotisen uransa aikana heittänyt noin satakunta keikkaa ja viime keväänä 2012 Pearly Gates heitti ensimmäisen Euroopan-kiertueensa vieraillen mm. Tsekeissä sekä Italiassa.
Yhtyeen juuri julkaistu EP ”Spell is Broken” on Pearly Gatesin viides julkaisu. Bändin soundi on vuosien mittaan hioutunut kohti nykyistä ja omaleimaista otettaan.EP:ltä löytyy neljä raitaa joissa seikkaillaan niin ihmissuhdekoukeroissa, kuin parempien aikojen toivossa.
Uusivuosi alkaa paikallisella, taitavasti soitetulla rock EP:llä. Ennen jokapäiväistä biisitärppiä kuulemme myös nokkamies Andyn esittelyt ja ajatukset seuraavaksi kuultavasta kappaleesta. Tervetuloa nautiskelemaan mainiosta Pearly Gatesin ”Spell is Broken”- EP:stä Oi fm:n Iltapäivässä arkisin klo. 15.00 alkaen! (Tiistaina ei biisitärppiä.)
Teksti: Hermanni Hakalisto.




