Tag Archives: Joensuu

Viikon Iltapäivälevy 19/13: Distral – Prospective Outcome

Distral - Prospective Outcome. Julkaistaan 17.5.2013!

Distral – Prospective Outcome. Julkaistaan 17.5.2013!

Viikon Iltapäivälevynä rähisee paikallisen Distral-punkyhtyeen tuorein ”Prospective Outcome”-albumi!

Vuonna 2006 joensuulaisten teinipunkkareiden ”Huostaanotetut”-yhtye on kokenut monia muutoksia tähän päivään saakka. Kieli on vaihtunut englanniksi, nimi Distraliksi, eikä jäsenvaihdoksiltakaan olla vältytty. Vuonna 2007 Distral kuitenkin voitti Pilfink Recordsin järjestämän ”Rockbirds”-kilpailun, jossa palkintona oli levytyssopimus ja tämän johdosta julkaistiin yhtyeen ensimmäinen kokopitkä ”Orders Overload”. Tämän jälkeen yhtye on julkaissut muutamia demoja, ja keskittynyt lähinnä keikkailemaan.

Nyt Distral on palannut. Kliseistä olisi sanoa että ”kovempana kuin koskaan”, mutta tässä tapauksessa tämä pitää täysin paikkansa. Saundit ovat muuttuneet ammattimaisemmaksi säilyttäen uskottavalle punkille tärkeän likaisuuden ja rosoisuuden tunteen, lyriikat ovat entistä vihaisempia eikä kappaleetkaan ole enää rakenteeltaan kolmen soinnun punkkia. Myös rauhalliset kohdat ovat löytäneet paikkansa Distralin musiikissa, mikä tuo hienoa kontrastia muuten perinteiselle punkmätölle!

Distralin ”Prospective Outcome”- toimii tämän viikon Iltapäivälevynä, ja biisitärpit kuullaan Iltapäivä-lähetyksissä joka päivä kello 15 alkaen. Tervetuloa kuuntelemaan paikallista punkosaamista!

Teksti: Teemu Korpinurmi.

Pearly Gates – Oi fm Live Vappupäivänä kello 15!

Pearly Gates. Kuva: Linda Lemmetyinen.

Pearly Gates. Kuva: Linda Lemmetyinen.

Huomenna Vappupäivänä Oi fm:llä kuullaan kello 15 Iltapäivä-lähetyksen sijasta jotain aivan ainutlaatuista ja spesiaalia, nimittäin Pearly Gates:in esittämää akustista live-keikkaa - yksinoikeudella Oi fm:lle! Lähetystä juontaa ja biisien välissä yhtyettä jututtaa Oi fm:n taajuuksilta, kuuntelijoille jo aiemmin tuttu Hermanni Hakalisto!

Hyvää vappua kaikille kuuntelijoille!

Melua, voimapoppia ja kieroituneita sanoituksia: Haastattelussa Eläin!

Eläin vuonna 2013. Kuva: Heikki Pölönen.

Eläin vuosimallia 2013. Kuva: Heikki Pölönen.

Meluisasta voimapopistaan tutuksi tullut ja paljon keskustelua herättänyt Eläin-yhtye julkaisi tänään kolmannen albuminsa, joka kantaa nimeä  ”Joensuu”! Nokkelat sanoitukset, tarttuvat kappaleet ja tietenkin melu löytävät paikkansa myös tällä tuoreimmalla albumilla, joka nauhoitettiin lauluja lukuunottamatta täysin livenä. Haluaisiko Eläin olla ”kohubändi”, miten yhtyeen uusin jäsen Laura otettiin yhtyeen sisällä vastaan ja miksi tuorein albumi soitettiin nauhalle livenä? Tentattavana on yhtyeestä Heikki, Janne ja Laura!

Audio clip: Adobe Flash Player (version 9 or above) is required to play this audio clip. Download the latest version here. You also need to have JavaScript enabled in your browser.

Haastattelu kuultiin Oi fm:n Iltapäivä-lähetyksessä 25.4.2013.

Toimittaja: Hermanni Hakalisto.

Ukkosmaineen kantavaa voimaa etsimässä – Haastattelussa Klaus Thunder & Wilhelm Meister!

Ukkosmaine. Kuva: Tomi Palsa.

Ukkosmaine. Kuva: Tomi Palsa.

Ukkosmaine on varsinkin joensuulaisille yhtye, joka harvemmin esittelyjä kaipaa. Joensuulaislähtöisen duon energinen ja syntikkapitoinen musiikkitulitus tuskin on jäänyt keltään huomaamatta, ja varsinkin tuorein maaliskuussa julkaistu ”Pallosalama”-albumi on ottanut askeleen vielä vähän isompaa saundia kohti. Seuraavassa haastattelussa Klaus Thunder ja Wilhelm Meister pohtivat ja kertovat mm. mikä on Ukkosmaineen kantava voima, miten uusin albumi eroaa aikaisemmista julkaisuista ja mitä yhtyeelle kuuluu tänä päivänä.

Audio clip: Adobe Flash Player (version 9 or above) is required to play this audio clip. Download the latest version here. You also need to have JavaScript enabled in your browser.

Haastattelu kuultiin Oi fm:n Iltapäivä-lähetyksessä 24.4.2013.

Toimittajana: Hermanni Hakalisto.

Keittiötarvikkeita vai päihtymisvälineitä? Haastattelussa kermaa.fi-yrittäjä Joonas Kyllönen.

kermaafilogo

Suuresti mediakohua herättänyt kermaa.fi-keittiötarvikesivusto on avannut nyt myös liikkeen tänne Joensuuhun Rantakylään. Miksi liike avattiin juuri Rantakylään, myykö kermaa.fi keittiötarvikkeita vai päihtymisvälineitä, ja mikä kermaa.fi tarkalleen ottaen on? Näihin ja muihin kysymyksiin alla olevassa haastattelussa vastaa kermaa.fi-yrittäjä Joonas Kyllönen. Toimittajana Hermanni Hakalisto.

Audio clip: Adobe Flash Player (version 9 or above) is required to play this audio clip. Download the latest version here. You also need to have JavaScript enabled in your browser.

Haastattelu kuultiin Oi fm:n Iltapäivä-lähetyksessä 22. huhtikuuta.

Viikon Albumi 17/13: Eläin – Joensuu

Eläin - Joensuu. Julkaistaan 25. huhtikuuta! Albumin kannen on taiteillut Nikolai Tiitinen.

Eläin – Joensuu. Julkaistaan 25. huhtikuuta! Albumin kannen on taiteillut Nikolai Tiitinen.

Viikon albumina kuullaan jo eräänlaiseen kulttimaineeseen nousseen Joensuulais-yhtyeen tuoreinta pitkäsoittoa joka kantaa ylpeänä kotikaupunkimme tapaan nimeä ”Joensuu”!

Eläimen jo pari vuotta sitten julkaistua ”2000 Deluxe”-albumia pidettiin Suomen johtavissa rock-medioissa piristävimpänä ”suomi-julkaisuna” pitkään aikaan. Kliinisyyden sijaan Eläin onkin luottanut alkuajoistaan asti noise-elementeillä vahvistettuun voimapoppiin, joka uppoaa kuulijaan kuin korvamato konsanaan. Tähän kun lisätään vielä yhteiskuntakriittiset sanat paikoin jopa lapsellista näkökulmasta, on lopputulos samaan aikaan hämmentävä, tarttuva ja erittäin mielenkiintoinen.

Kuten viime marraskuusta julkaistusta ”Joensuu”-nimikkosinglestä saatiin kuullakkin, yhtye jatkaa tällä uudellakin albumillaan samalla, hyväksi todetulla linjalla. Uusi single esitteli myös samaan aikaan yleisölle yhtyeen uuden jäsenen – Timo Torvisen solistikaveriksi liittyi uuden albumin tiimoilta myös kauniimpaa sukupuolta edustava Laura Kaljunen. Kaljusen kiinnittäminen yhtyeeseen oli aluksi allekirjoittaneelle jännittävä ratkaisu, mutta uutta albumia kuunnellessa vakuuttuu vähemmästäkin, että Laura olisi kuulunut yhtyeeseen jo alkuajoista asti – tätä Eläin vielä kaipasi!

Eläimen ”Joensuu”-albumi julkaistaan tämän viikon torstaina, joten Oi fm:llä päästään kuuntelemaan ainakin kolme uutta maistiaista ennen virallista julkaisua. Viikon Albumia kuunnellaan tuttuun tapaan Tunti-ohjelmassa arkisin kello 10 alkaen, tervetuloa kuulolle!

Teksti: Teemu Korpinurmi.

Viikon Albumi 13/13: Ismo Alanko – Maailmanlopun Sushibaari

Ismo Alanko - Maailmanlopun Sushibaari. Julkaistu 1. maaliskuuta.

Ismo Alanko – Maailmanlopun Sushibaari. Julkaistu 1. maaliskuuta.

Tällä viikolla taltutetaan uuden musiikinnälkä Joensuussa varttuneen taitelija Ismo Alangon tuoreimmalla pitkäsoitolla ”Maailmanlopun Sushibaari!”

Ismo Alanko on epäilemättä artisti, joka ei sen kummempia esittelyjä kaipaa. Mies on kenties intohimoisin suomalaisartisti kautta aikojen, ja on hänellä luultavasti enemmän menestyneitä levyjulkaisuja takanaan kuin keskivertoihmisellä laatikossaan sukkia. Edelleen voi vaan ihmetellä, mistä Alanko repii levy toistensa jälkeen kykynsä antaa kuulijoilleen sen mitä he haluavatkin: tyylikkään mutta omilla jaloillaan seisovan albumin, josta löytyy yllätyksiä jokaisella kuuntelukerralla.

Vuodesta -75 asti musiikin parissa touhunnut Alanko on kerännyt arvostusta ja palkintoja erilaisilla julkaisullaan. Eikä syyttä: jokainen herran keikoilla käynyt tietää, millainen soittamisen vimma ja energia välittyy yleisöönkin asti. Urallaan Alanko on saavuttanut mm. ”vaatimattomat” 16 kultalevyä, 8 platinalevyä, Juha Vainion Sanoittajapalkinnon, 2 Emma-patsasta vuoden miessolistina sekä muita lukemattomia palkintoja. Menestystarina jatkuu myös tällä Alangon tuoreimmalla albumilla joka kantaa nimeä ”Maailmanlopun Sushibaari”. Levyn musiikkia on (jälleen kerran) vaikea luokitella pelkästään yhteen genreen: albumilta löytyy Alangon jokaisen ”ajanjakson” faneille jotakin. Perinteisten rock-kappaleiden ohelta löytyy hieman popahtaviakin kappaleita, mutta ei raskaita ”Sielun Veljet”-tyylisiä etnovaikutteisia jättiläisiä ja Alangolle ominaisia yhteiskuntakritiisiä sanoituksia ole tietenkään unohdettu.

Maailmanlopun Sushibaarin antimia ihmetellään Oi fm:n Tunti-ohjelmassa tällä viikolla, arkisin kello 10 alkaen. Tervetuloa kuulolle!

Teksti: Teemu Korpinurmi.

Viikon Iltapäivälevy 11/13: Distress of Ruin – Predators Among Us EP

Distress Of Ruin – Predators Among Us. Julkaistu 6. Maaliskuuta 2013.

Distress of Ruin on joensuulainen melodista death metallia soittava yhtye.  Bändi perustettiin alkuvuodesta 2010 kitaristi/laulaja Simo Niirasen ja kitaristi Harri Säynevirran sekä rumpali Riku Romppasen toimesta.  Vuoden 2010 syksyllä Distress of Ruin saavutti täyden kokoonpanonsa kun vokalisti Lauri Ruotsalainen sekä basisti Sami Tolonen liittyivät remmiin. Ensimmäisen kokonaisen aktiivisen toimivuotensa aikana vuonna 2011 Distress of Ruin julkaisi ensimmäisen demonsa  ja  samaisena vuonna bändi heitti myös ensimmäiset live keikkansa.

Vuonna 2013 Distress of Ruin palaa kovempana kuin koskaan ”Predators Among Us” nimetyllä kuuden biisin EP:llä. Yhtye on vuosien aikana löytänyt oman soundinsa ja Predators Among Us onkin varsin ammattimaisen kuuloinen paketti. Lätyllä voit kuulla niin matalia murinavokaaleja, ärjyviä kitarariffejä, tiukkaa rumputulta kuin kauniita melodioita puhtailla vokaleilla. Ensimmäiset maistiaiset EP:stä saatiin metallimusiikille epäominaiseen tyyliin hienon animaatio-musiikkivideon muodossa kappaleesta ”The Ocean of Perdition”.

Tuotannollisesti ja soundillisesti Predators Among Us on täyttä laatua, eikä tuo ole ihmekään; EP:n on äänittänyt ja tuottanut joensuulaisesta Nerve End-yhtyeestä tuttu Joonas Kaselius, ja kyseistä herraa kuullaan myös ”They Play Dead”- nimisellä rallilla vierailevan vokalistin roolissa!

Letti auki ja hevihaarukat ilmaan! Distress of Ruinin uutukais EP:tä kuullaan Oi fm:n Iltapäivässä viikolla 11 klo. 15.00 alkaen!

Teksti: Hermanni Hakalisto.

Viikon 9/13 Iltapäivälevy: Relentless – Dropout!

Relentless – Dropout! Kannen maalaukset ovat Jussi Rossin kädenjälkeä. Julkaistu 22. helmikuuta 2013!

Helmikuun viimeisellä viikolla tutustutaan  Joensuulaisen Relentless-yhtyeen tuoreinta pitkäsoittoa: Dropout!

Tämän paikallisen kolmen jäsenen punkbändin musiikkia voisi kuvailla sielukkaaksi mutta tinkimättömäksi genrejen sekoitteluksi. Ripaus punkkia, rockabillyä sekä psychobillyä siihen lisättynä mieletön rockasenne ja energia niin lopputulos on erinomainen. Yhtyeen soundi koostuu säröpedaaleista, nopeista rumpukompeista ja joistain biiseistä löytyy jopa synasooloja. Yhteenvetona äänimaailmaa voisi kuvailla rouhevan vanhahtavaksi, kuitenkin punkmusiikille ominainen ylimääräinen uho on jätetty pois ja ryppyotsaisuus on vaihdettu iloisempaan operointiin.

Levyltä löytyy 12 toinen toistaan mainioimpia ralleja, joita kuunnellessa voi päästä todella kesäisiin, jopa euforisiin fiiliksiin! Myöskin laulajakitaristi Janne Tanskasen omalaatuinen ja tunnistettava lauluääni sekä tähän lisättynä massiivinen kontrabasson läpsyttely (Sami Eskman) sekä perusvarmat rokkikompit (Jouni Rupponen) tekevät tästä Relentlessin. Tämä trio toimii nimittäin sekä levyllä, mutta väitän että vasta esiintymislavalla yhtye pääsee täysin oikeuksiinsa, nimittäin karismaa ei tältä yhtyeeltä puutu.

Relentless aloitti vuonna 2005, ainut vain että nimi oli aluksi Prisoners Of Society sekä kappaleet mitä soitettiin, olivat Australialaisen The Living End-yhtyeen covereita. Noin vuotta myöhemmin bändin jäsenet innostuivat samoista musiikillisista vaikutteista/vaikuttajista, ja päättivät rueta väsäämään omaa musiikkia. Äkkiä päästiinkin studioon, ja nopeasti syntyi ensimmäinen Relentless nimen alla oleva omakustanne EP: ”Broken Life” (2006). Vuosi myöhemmin julkaistiin ensimmäinen pitkäsoitto: ”Time Of Fools”. Satunnaisen keikkailun sekä pienimuotoisen hiljaiselon jälkeen yhtye oli taas valmis studioon ja vuonna 2010 tuli bändin toinen täyspitkä joka kantoi nimeä ”It Falls Apart”!

Nyt kuitenkin 2013 alkuvuodesta julkaistun ”Dropout!”-albumin myötä meininki on mennyt koko ajan ammatillisempaan suuntaan. Trio-retkueen nokkamies Tanskanen perusti vuonna 2010 oman levy-yhtiön; Broken Life Recordsin ja vastaa näin ollen uuden albumin miksauksesta sekä äänityksestä. Ensimmäinen maistiainen tältä helmikuun 22. päivä julkaistulta albumilta saatiin alkuvuodesta kun Relentless julkaisi singlen ”Burn The City Down”. Uutta albumia kuunnellessa ei voi yhtyeestä kuin odottaa suurta menestystä lajitovereidensa keskuudessa!

Volat kaakkoon ja tukka taakse, nimittäin Relentlessin uusin soi eetterissä joka arkipäivä kello 15 ja 16 välillä. Rock ’N Roll!

Teksti: Jani Äijö.

Ärjyviä riffejä, krapulahikeä ja kebabia: Haastattelussa Stam1na.

Lemin hurjapäät: Stam1na. Kuva: Teemu Leinonen.

Vuosien varrella yhdeksi Suomen suosituimmista metalliyhtyeistä noussut Stam1na vieraili Kebab Danger 2 2013-kiertueensa tiimoilta Joensuun Ravintola Kerubissa. Tavoitimme laulaja Antti Hyyrysen sekä basisti Kai-Pekka Kangasmäen keikkapaikalta ennen soundcheckiä, ja kyselimme miekkosilta mistä nämä kiertueiden mielenkiintoiset nimet oikein kumpuavat, millainen keikkakaupunki Joensuu on Stam1nalle sekä kuinka keikkapäivä oli lähtenyt jätkillä käyntiin!

Kuuntele haastattelu alta:

Audio clip: Adobe Flash Player (version 9 or above) is required to play this audio clip. Download the latest version here. You also need to have JavaScript enabled in your browser.

Toimittaja: Hermanni Hakalisto.