Tag Archives: 2012

Viikon Albumi 40/12: Grizzly Bear – Shields

Grizzly Bear - Shields.

Grizzly Bear – Shields.

Sellaisesta maailmankolkasta kuin Brooklyn ponnistaa Grizzly Bear -yhtye, jonka neljäs täysipitkä  Shields on viikon 40 albumi. Jos yhtye pitäisi lokeroida johonkin genreen olisi se niinkin yleinen malli, kuin neopsykedeelinen indiefolktaiderock. Shields sopii siis vaihtoehtojensa puolesta Oi fm:n viikon albumiksi kuin nappi nallekarhun silmään!

Albumin kymmenessä kappaleessa toimii solisti-kitaristi Edward Drosten äänen lisäksi tunnelmallinen äänimaailma, jonka luomiseen on tottakai käytetty genren rajoja rikkomatta kaikenlaisia äänivibratoja, kaikuharppuja sekä niiden vastakohtaisesti myös esimerkiksi. dempattua triangelia. Albumi sopisi hyvin vaikka inspiraatioksi ruuanlaittoon , sillä sitä kuunnellessa tekee mieli nimittäin kokata jotain hyvin kokeellista gurmée ruokaa!

Levyhyllyyn Shieldsin tyrkkäisi vaikkapa Radioheadin viereen. Ihan vain vaihtoehdoksi, ja onhan Grizzly Bear lämppäröinyt kuitenkin Radioheadia  Pohjoisen-Amerikan mantereella ja itse radiopäiden kitaristi Johnny Greenwood on sanonut bändin olevan yksi hänen lempiyhtyeistään!

Grizzly Bearin tuoretta Shields-albumia kuunnellaan tällä viikolla biisitärppeinä Oi fm:n Tunti ohjelmassa, joka arkipäivä klo. 10!

Teksti: Olli Vainionpää

Joen Yö täyttää Joensuun kadut uuden tuottajan voimin!

Tänäkin vuonna syksyiset Joensuun kadut heräävät eloon Joen Yö-tapahtuman myötä. Tänä vuonna Joen Yön tuottajana toimii mm. Relentlessistä ja Skate or die-dokumentista tuttu Janne Tanskanen. Mutta mitä uutta Joen yö tarjoaa tänä vuonna joensuulaisille? Tästä seuraavassa haastattelussa kertoo tapahtumaa ensi kertaa työstävä tuottaja Janne Tanskanen.

Kuuntele haastattelu alta:

Audio clip: Adobe Flash Player (version 9 or above) is required to play this audio clip. Download the latest version here. You also need to have JavaScript enabled in your browser.

Teksti ja haastattelu: Simo Timonen.

 

Jupi7er – Avaruusrokkia tutuista lähtökohdista!

Jupi7er.

Miltä kuulostaa pumppu, joka on kasattu Negativen, Uniklubin sekä Bloodpitin jäsenistä? Entäpä miltä kuulostaa se että bändi leimataan avaruusrockiksi, vaikka yhtye ei niinkään perusta genrelokeroinnista?
Jupi7er on julkaissut debyyttialbuminsa alkukesästä ja nyt oli korkea aika ottaa selvää mikä tämä avaruusteemainen orkesteri on! Näihin ja moniin muihin kysymyksiin vastailee yhtyeen basisti Ganymede alta löytyvästä haastattelussa.

Audio clip: Adobe Flash Player (version 9 or above) is required to play this audio clip. Download the latest version here. You also need to have JavaScript enabled in your browser.

Teksti ja haastattelu: Olli Vainionpää

Viikon Albumi 31/12: Liars – WIXIW

Liars - WIXIW. Julkaistu kesäkuussa, 2012.

Viikon 31 albumina kuullaan Liars-nimisen orkesterin tuoreinta pitkäsoittoa nimeltä WIXIW (lausutaan: Wish You). 2000-luvulla perustetun nykkiläisbändin musiikki on todettu kokeelliseksi rockmusiikiksi, mutta Wish You pitää sisällään 11 hyvin hienoa elektronista, ja paikoitellen hieman postpunkmaistakin biisiä.  Levy on varmasti jakanut mielipiteitä vanhojen fanien keskuudessa, mutta kerroksista ja tunnelmasta on pidetty edelleen kiinni. Liarsin uutta ”aluevaltausta” voisi pitää siis vähintäänkin erikoisena, mutta saundista päätellen yhtye tuntuu tietävän mitä tekee. Se riittää.

Liarsin WIXIW-albumia kuullaan arkisin Oi fm:n Tunti-ohjelmassa, kello 10 alkaen.

Teksti: Teemu Korpinurmi

Röyhkän Miss Farkku-Suomi-elokuvan ensi-ilta lähestyy!

Kauko Röyhkä tunnetaan monitaiturina niin musiikin, kirjallisuuden kuin muunkin taiteen saralla. Röyhkän Miss Farkku-Suomi-romaanista on nyt tehty elokuva, joka on omaelämänkerrallinen kertomus nuoren miehen kasvusta, musiikin roolista nuoruudessa sekä tietenkin: suuresta rakkaudesta! Elokuva saa ensi-iltansa elokuun alussa, joten onkin siis aika kysyä Röyhkältä itseltään, mitä mieltä hän itse on elokuvaversiosta sekä mitä miehelle muuten kuuluu?

Audio clip: Adobe Flash Player (version 9 or above) is required to play this audio clip. Download the latest version here. You also need to have JavaScript enabled in your browser.

Haastattelu: Jani Ylönen

Viikon Albumi 28/12: The Smashing Pumpkins – Oceania


Viikon 28 albumina kuullaan ehkä kesän odotetuinta rock-albumia: Hyvät naiset ja herrat: The Smashing Pumpkins – Oceania!

Bändin nokkamies Billy Corgan on itse kehunut albumin olevan pala bändin parasta työtä sitten klassikkoalbumin ”Mellon Collie and Infinite Sadness”:in jälkeen, joten Oi fm:n on korkea aika ottaa selvää onko miehen puheissa perää!

Faktahan on: Mellon Collieta ei bändi tule ikinä ylittämään, mutta hyvin samankaltaisesta ja hienosta albumista on kyse. Corgan on unohtanut turhat kikkailut ja säätämiset joista miekkonen saikin tiukkaa palautetta faneiltaan, ja lopputuloksena on hyvinkin esim. Siamese Dreamin kaltainen tuotos. Bändin oma saundi on löytynyt taas ja intohimoinen ote alternativerockiin on palannut. Mutta ei pyörää kuitenkaan ole lähdetty keksimään uudelleen: myös hyvin popmaisia kappaleita on mahdutettu karjuvien kitarariffien sekaan.

Loppujen lopuksi albumin voisi tiivistää hyvinkin raikkaaksi tuulahdukseksi Smashing Pumpkinsin diskografiaan. Eihän tämä tule bändin huippukohtia ylittämään, mutta paljon pätevämpi paketti tämä on kuin bändin pari viimeistä hutia. Tervetuloa takaisin, The Smashing Pumpkins ja Billy Corgan!

The Smashing Pumpkins kahdeksatta ja tuoreinta Oceania-albumia kuullaan Oi fm:llä arkisin kello 10, Tunti-ohjelmassa! Tervetuloa yllättymään!

Teksti: Teemu Korpinurmi

Ilosaarirock valmistuu ja laajenee!

Ilosaarirock on tänä vuonna isompi ja komeampi kuin koskaan aiemmin! Festivaali on laajentunut laulurinteen takaiselle nurmialueelle, jolla saadaan festarikansalle lisää tilaa ja  toimintaa. Festivaalialueen rakentaminen on parasta aikaa käynnissä, joten kuinka hommat on lähtenyt laulurinteellä käyntiin ja kuinka entistä isompi Ilosaarirock vaikuttaa lähialueeseen ja sen liikenteeseen, siihen seuraavassa haastattelussa vastaa Ilosaarirock 2012 aluevastaava Kaisu Leinonen.

Kuuntele haastattelu:

Audio clip: Adobe Flash Player (version 9 or above) is required to play this audio clip. Download the latest version here. You also need to have JavaScript enabled in your browser.

Haastattelu: Kuisma Potkonen

Viikon Iltapäivälevy 25/12: Laineen Kasperi – Pako-Laine

Laineen Kasperi - Pako-Laine

Viikon 25 Iltapäivälevynä toimii Laineen Kasperin neljäs sooloalbumi, joka kantaa nimeä ”Pako-Laine”. Laineen Kasperi on varmasti erottunut jo vuosia suomirap-maailmassa ”flegmaattisella ja laiskalla” tyylillään, taitavilla sanoituksilla ja täysin omanlaisella meiningillään.

Laineen neljänneltä sooloalbumilta käy ilmi hänen tarinankertomistaidot yhdistettynä ympäristönhavainnointiin. Ei tarvitse olla nero tajutakseen että tällainen yhdistelmä on erittäin toimiva. Tähän kun lisätään vielä synkät ja paholaisia maalailevat taustat, on kuva urbaanista dystopiasta valmis. Pako-Laine keskittyykin paljolti yhteiskunnan epäkohtiin ja siihen millaista on elää niiden kanssa. Muita teemoja levyllä on muun muassa ennakkoluulot ja miten kaikki turha on tärkeää.

Pako-Laine on ehdottomasti kuuntelemisen ja nimenomaan kuuntelemisen, ei pelkästään kuulemisen arvoinen levy. Sillä levyllä kuullaan asiapuhetta ja kiinnostavia tarinoita taitavasti kerrottuna. Jos vielä pitää Laineen Kasperin aikasemmasta tuotannosta, tämä toimii 100% varmuudella.

Tervetuloa ihmettelemään Laineen Kasperin tuoreinta kädenjälkeä Oi fm:n Iltapäivässä, arkisin kello 15!

Teksti: Kuisma Potkonen

Botaniaa ei jätetä!

Viime loppuvuodesta Itä-Suomen yliopisto päätti luopua Joensuun kasvitieteellisen puutarhan ylläpidosta. Tämän seurauksena ihmiset eivät jääneet laakereilleen vaan tänä keväänä perustettiin Botanian säilyttämistä tukeva Botanian Ystävät Ry, joka tälläkin hetkellä tekee kaikkensa tämän kasvillisen puutarhan säilyttämisen puolesta. Alla olevasta Botanian Ystävät Ry:n puheenjohtajan Mari Petreliuksen haastattelusta käy ilmi mitä Botanian ystävät RY tekee sekä miten tavantallaaja voi auttaa Botanian säilyttämisessä!

Audio clip: Adobe Flash Player (version 9 or above) is required to play this audio clip. Download the latest version here. You also need to have JavaScript enabled in your browser.

Teksti ja haastattelu: Olli Vainionpää.
Botanian Ystävät Ry netissä: http://botania.fi/

Ilosaarirock pitää rupiliskoista huolta!

Rupiliskolle on tehty kappale ja musiikkivideokin!

Ilosaarirockilla on yleisesti maine ympäristöystävällisenä festivaalina. Vuosittain järjestäjät tekevät ahkeraa työtä, jotta hiilidioksidipäästöt ja jätteen määrä pysyisivät kurissa. Tavoitteita ympäristön rasittamisen minimoinnista onkin saavutettu ja kehitystä tapahtuu jatkuvasti. Vuoden 2010 hiilidioksidipäästöt kartoitettiin ja rokin taustavoimat lahjoittivat koko päästökaupan mukaisen summan luonnonsuojeluun, tarkemmin sanottuna rupiliskojen hyvinvointiin. Rupilisko olikin vuoden 2011 virallinen suojelukohde. Sen lisäksi että varoilla liskoille rakennettiin uusia lampia elinympäristöksi ja soita syvennettiin, tekivät Hullut Hattuset myös kappaleen tuosta sympaattisesa matelijasta.
Ilosaarirockin Tuottaja Katri Kilpiä kertoi hieman tarkemmin rokin luonnonsuojelukuvioista. Kuuntele haastattelu alta!

Audio clip: Adobe Flash Player (version 9 or above) is required to play this audio clip. Download the latest version here. You also need to have JavaScript enabled in your browser.

Hullut Hattuset: Rupilisko (säv. Leino, san. Karttunen-Leino)
Videon ohjaus, käsikirjoitus ja animaatio: Jussi Turunen
Rupiliskohahmo: Tomi Riionheimo

Teksti ja haastattelu: Justus Raivo