| |
Tiedosto |
Koko |
Lisäyspvm |
|
|
Jukka Poika keväällä 2010
Takapihan pojat haastattelivat Jukka Poikaa Maaliskuun lopulla. |
7 MB |
6.5.2010 |
|
|
Joensuun kaupungin nuorisotoimi julkaisee kokoelmalevyn.
Joensuun nuorisotoimi julkaisee kokoelmalevyn vapunalla. Levyllä esittäytyy 11 nuorta yhtyettä. Bändit ovat kotoisin Joensuusta, Enosta, Tuupovaarasta ja Kontiolahden alueelta. Seuraavassa lisää aiheesta, kun Tuomas Partanen haastattelee bändiohjaaja Matti Kemppaista. |
8 MB |
27.4.2010 |
|
|
DJ Vadim - Kerosen seurassa
HAASTATTELIJANA JYRI KERONEN - DJ Vadimia pidetään yhtenä maailman ahkerimmista tuottajista, jota onkin tituleerattu yhdeksi niistä harvoista artisteista, jotka luovat jatkuvasti aidosti jotain uuttaa Hip-Hop –musiikin kentällä. Tänä vuonna ilmestyneellä uusimmalla albumillaan nimeltä ”U Can't Lurn Imaginashun” artisti jatkoi tyylilleen uskollisesti useiden eri genrejen sekoittelua, luoden jälleen kerran mielenkiintoisen ja täyteläisen kuuntelukokemuksen.
Keikkailijanakaan Ninja Tune –taustainen mies ei ole mikään untuvikko, sillä hänen on sanottu esiintyvän keskimäärin 170-180 kertaa vuosittain. Keikoilla nähdään varmasti kattava esittely tämän varmana esiintyjänä tunnetun todellisen taiteilijan katalogista nelihenkisen DJ Vadim and friends livebändin voimin johon Vadimin lisäksi kuuluvat Chicagolainen MC Pugz Atoms, kosketinsoittaja Ste Keyz ja laulaja Sabirajade.
Pe 11.12.2009 -
Wiltsu Yökerho, Lappeenranta
Dj Vadim and friends - Vadim, Pugz Atoms, Ste Keyz, Sabirajade |
5 MB |
18.1.2010 |
|
|
Flies Around The Light 2009
Joensuulaisyhtye Flies Around the Light kertoo kesän kuulumisiaan ja suunnittelee valloittavansa maapallon lisäksi myös muita galakseja. Oona Lohilahti haastatteli Lassea, Samulia ja Villeä Flies Around the Lightista. |
7 MB |
3.7.2009 |
|
|
Folkswagen & kokoelmalevy
Joensuulainen Folkswagen yhtye julkaisee toukokuun lopulla kokoelmalevyn. Uudesta julkaisusta ja yhtyeen menneistä vuosista valottaa seuraavassa Timo Munne. Toimittajana Tuomas Partanen |
9 MB |
15.5.2009 |
|
|
Ulos Kellareista!
Kellareista päästetään ulos vaikka minkälaisia orkestereita. Tapahtumasta vastaavat henkilöt kertovat kaiken ulos tulemisesta ja vähän muustakin. Haastattelijana ja toimittajana toimii Jarno Valkonen. |
11 MB |
23.4.2009 |
|
|
Melankolics ja uusi levy
Sami Turunen jututtaa seuraavassa poporkesteri Melankolicsin viulisti Antti Hirvosta uuden levyn tiimoilta. |
16 MB |
3.4.2009 |
|
|
Happoradio Kellarissa
Teatteri Sataman tytöt Aino Holopainen ja Christa Kettunen kävivät haastattelemassa Happoradion laulajaa ja rumpalia hieman ennen yhtyeen keikkoja lauantaina 21.3.2009. Mm. Happoradion nimestä ja laulajan piposta keskusteltiin. |
11 MB |
21.3.2009 |
|
|
Sara & Joensuun kaupunginorkesteri
Nyt haastattelussa on Saran vokalisti/kitaristi Jorma Korhonen. Saran ja Joensuun kaupunginorkesterin kaksi yhteiskonserttia järjestetään tammikuun lopulla Carelia-salissa. Liina Matveinen haastattelee. |
10 MB |
19.1.2009 |
|
|
Seamus / Anni Suominen
Seamus on vuonna 2002 perustettu bändi, joka aiemmin tunnettiin nimellä Poor Seamus. Vuonna 2006 julkaistiin bändin debyyttilevy "Sydney 5 Miles". Kyseinen levy nousi myös Suomen virallisen albumilistan top 40-listalle. Ensi vuoden helmikuussa julkaistaan bändin toinen pitkäsoitto "Million Ways To Fuck Up". Kyseinen levy on tehty aiempaa omaehtoisemmin. Uudesta kokopitkästä, bändin jäsenten perhesuhteista sekä yhtyeen historiasta, kertoilee bändin toinen laulaja Anni Suominen seuraavassa. Haastattelijana Sami Turunen. |
17 MB |
11.11.2008 |
|
|
Calf / Samuli Sirviö
Calf -yhtyeen säveltäjä,sanoittaja ja laulaja Samuli Sirviö, kertoo seuraavassa tarkemmin bändin historiasta,ensi vuonna ilmestyvästä toisesta pitkäsoitosta ja tuon levyn musiikillisista vaikutteista. Haastattelijana Sami Turunen |
15 MB |
21.10.2008 |
|
|
51koodia kiertueella 10/2008
51koodia-yhtyeen 50 keikkaa käsittänyt kiertue päättyy Joensuuhun 18.10. Toimittajamme Harri Hakkarainen kävi haastattelemassa koodien Hannu
Sallista ja Petri Varista tiukan keikkaputken tiimoilta. |
12 MB |
16.10.2008 |
|
|
Eläkeläisten haastattelu
Harri Hakkaraisen haastattelussa Eläkeläisten Onni Waris uuden levyn tiimoilta |
6 MB |
8.10.2008 |