radiollakin on tunteet
Joka viikko Valokeila kohdistuu yhteen musiikkiin liittyvään teemaan keskittyen tarkemmin yhteen siihen liittyvään artistiin. Käsittelyssä erilaisia ilmiöitä, tapahtumia, legendoja ja folklorea, mutta pääosassa on tietenkin musiikki. Faktaa ja fiktiota musiikin väliin tarjoilee Jani Ylönen.
07.01.2009: Vuosi 2008 + Matti Johannes Koivu 14.01.2009: Kitara I + Allman Brother Band 21.01.2009: Nuorena nukkuneet I + Nick Drake 28.01.2009: Heavy I: Synty + Black Sabbath
Käsittelyssä juontajan omia valintoja vuonna 2008 ilmestyneiltä musiikillisilta helmiltä. Erityishuomion saa omakseen Matti Johannes Koivu, jonka tuotantoa soitetaan laajemminkin kuin 2008 vuoden puutteissa.
Jos useimpien ihmisten tulisi nimetä jokin populaarimusiikkiin liittyvä soitin vastaus olisi luultavasti kitara. Tuo (lähes) lyömätön sooloinstrumentti saa ansaitsemaansa huomiota Valokeilan Kitara-sarjassa, jossa käydään läpi hienoimpia sooloja ja ehkä siin' sivussa maukkaimpia riffejäkin aikakausittain. Jokaisesta aikakaudesta nostetaan arvalla esiin yksi sen ajan tärkeistä kitarabändeistä, jonka tuotannosta noita edellä mainittuja sooloja löytyy. Ensimmäisessä osassa 1960-luvun sooloja ja Allman Brother Band.
Live fast, die young, leave a beautiful corpse... Yksi rockmusiikin "kuolemattomia" lauseita. Rock(/pop)-musiikin historia on täynnä liian nuorena kuolleita artisteja, jotka julma maailma on toisaalta riistänyt faneiltaan, toisaalta tehnyt kuolemattomiksi musiikinmarttyyreiksi. Henkilöitä joiden ura jäi aivan liian lyhyeksi, mutta toisaalta joiden nerous on omalta osaltaan korostunut sen ilmenemisajan lyhyyden takia. Valokeila kohdistuu tässä sarjassa näihin hahmoihin joita rock-historia on täynnä keskittyen tarkemmin tiettyihin kuuluisiin traagisiin hahmoihin. Ensimmäisessä osassa Nick Drake ja muita ennen 1970-luvun puolenvälin keskuudestamme riistettyjä legendoja, siis heidän musiikkiaan.
Heavy, tuo moniniminen ja muotoinen musiikkityyli, täyttää joidenkin määritelmien mukaan tänä vuonna neljäkymmentä vuotta. Tätä siirtymistä keski-ikään juhlistetaan Valokeilassa Heavy käsittelevällä sarjalla, jossa käsitellään genren historian alkutaivalta, viattomuuden aikaa jolloin alagenrejä ei vielä ollut tuhansia. Ensimmäisenä katsaus hevin musiikillisiin juuriin ja tarkemmassa esittelyssä se yleisemmin ensimmäiseksi heavy bändiksi mainittu Black Sabbath Ozzysta Dioon.
24.06.2009: Suomirockkia Suomen kesään + Juice Leskinen
Juhanin
päivän kunniaksi Valokeila ottaa käsittelyyn muutamia suomirockin
hienoimmista sanoittajista ja biisintekijöistä. Erityisesti esiin
nostetaan (jo edesmennyt) nimipäiväsankari Juice Leskinen ja hänen
hienon hieno tuotantonsa.
08.07.2009: 'Rockkeila +Egotrippi
Valokeila jatkaa kesäistä
suomalaisten soittelua keskittyen tällä kertaa niihin kotimaisiin,
jotka saapuvat Ilosaarirockiin alle kahdessa viikossa. Illan
pääartistina Egotrippi.
22.07.2009: Woodstock + Janis Joplin
Elokuussa 2009 tulee
kuluneeksi 40 vuotta ehkä pallomme kaikkien aikojen festarista.
Valokeila aloittaa juhlinnan hyvissä ajoin keskittyen tuon tapahtuman
historiaan ja musiikkiin. Pääartistina paikalla ollut Janis Joplin.
05.08.09: SummerSoul + Sam & Dave
Valokeila jatkaa kesäilyä
tällä kertaa soitellen mahdollisen syksyisistä säistä huolimatta
aurinkoisen ilman mukanaan tuovia soul- ja funkviisuja. Kesäisen
sielunparannuksen pääpastoreina toimivat Sam & Dave,
legendaariselle Stax-levy-yhtiölle levyttäneet sankarit, joiden sävelet
vuoroin hivelevät romanttista mieltä ja saavat peput heilumaan.
19.08.2009: Kitara V + SteVie Ray Vaughan
Valokeilan kitarasarja
jatkuu soittamalla loistavia sooloja, jotka eivät tiukan ohjelman ajan
takia edellisiin saagan osiin mahtuneet. Luvassa siis sooloja ajalta
kuusikymmenluvulta nykypäivään. Illan pääartistina Stevie Ray Vaughan.
09.09.2009: Valokeila 2v + Neljä ensimmäistä
12.9.2007 alkaneen
Valokeilan radioaalloilla alkaneen vaelluksen kunniaksi, Valokeila
kurkistaa tänään menneisyyteen. Valokeilassa käydään läpi 4
ensimmäisenä ohjelmassa esiintynyttä artistia antaen jokaiselle puolen
tunnin ohjelma-ajan. Voiko Dylania soittaa vain 30 minuuttia? Mahtuuko
koko The Clashin paatos yhteen neljännekseen? Kuuntele...Valokeila.
16.09.2009: Veljet ja Siskot I + Kings of Leon
Musiikki
synnyttää omia veljeskuntiaan, mutta välillä se yhdistää myös
verisisaruuksia. Valokeila kurkistaa tänä syksynä muutaman ohjelman
ajan sisarusten yhteistyönä syntyvään musiikkiin. Ensimmäisessä osassa
paino on pääasiassa veljesparvilla ja illan pääartistina Kings of Leon.
23.09.2009: Rummut I + The Who I
Valokeila
ylistää rytminmestareita, settien sankareita ja muita rumpaleita rummut
sarjan ensimmäisesä osassa, joss myös kurkistetaan The Who yhtyeen
historian ensiaskeliin.
07.10.2009: Gone South + Cat Power
Joskus inspiraatiota
saadakseen on lähdettävä rajan eteläiselle puolelle. Monet artistit
ovat urillaan hakeutuneet erityisesti Nashvillen ja Memphisin maisemiin
hakemaan paitsi inspiraatiota, mutta myös rautaista ammattitaito
saadakseen viimeisimmälle tuotokselleen sen jonkin salaperäisen jopa
mysteerisen x-osatekijän. Valokeilassa tutkaillaan artisteja, jotka
ovat kaivanneet maiseman vaihtoa levytyksensä toteuttamiseksi,
pääosassa tänään Cat Power.
14.10.2009: Kitara VI + Santana
Kitarasarja jatkuu uudella episodilla, jonka pääosissa Santana.
21.10.2009: Missä olet UB? +Scandinavian Music Group
Ultra Bra
oli eräs 1990-2000 vaihteen suosituimpia yhtyeitä. Hajoamisen jälkeen
yhtyeen sirpaleet ovat matkustaneet lukuisiin suuntiin perustaen uusia
yhtyeitä ja liittyen jo olemassa olevien vahvuuksiin. Valokeila
seurailee entisten UB:laisten musiikillista elämää. Pääosissa
Scandinavian Music Group.
28.10.2009: Halloween Special + Michael Jackson
Valokeila
juhlistaa Michael Jacksonin uraa kutsumalla studioon jo aiemmista
vierailuistaan tutut Aleksi Ahosen ja Heikki Rasasen. Luvassa siis
kolme juontajaa, kaksi tuntia, yks artisti ja nolla yhteistä
mielipidettä. Tulos selviää vain kuuntelemalla...
04.11.2009: Rummut II + The Who II
Valokeila jatkaa sekä
hienojen rumpaleiden ylistämistä, että The Who yhtyeen tutkailua.
Luvassa rytmin mestareita ja The Who yhtyeen ura noin 1970->
11.11.2009: Veljet ja siskot II + Dixie Chicks
Valokeilan
kurkistus rock/pop-maailman sisaruuksiin jatkuu kohdistamalla huomionsa
erityisesti sisarpareihin. Illan artistina suoraan Texasista (mutta ei
välttämättä ylpeänä siitä) Dixie Chicks.
18.11.2009: Suomalaista Progea I + Wigwam
Tänään suunnataan
tutkain kaukaiselle seitsemänkymmentäluvulle ja siellä Suomessa
nousseeseen Progressiivisen rockin genreen. Kuuntelussa useita tuon
ajan legendaarisia yhtyeitä ja keskeisellä sijalla Wigwam.
02.12.2009: Kitara VII +Dire Staits
Kitara-sarja jatkuu eli
jälleen hienoja sooloja kahden tunnin ajan. Pääartistina pubeista
maailmanestradeille kitaristi/laulaja/biisintekijä Mark Knopflerin
upean soundin siivittämänä 1980-luvulla nousseet Dire Straits.
09.12.2009: FUNKY II + James Brown
Valokeila sukeltaa taas
funkin tukeviin tanssirytmeihin kahden tunnin ajan. Luvassa siis
uskomattomia grooveja ja biittejä, jotka varmasti saavat jalan
vipattamaan. Illan pääartistina Soulin kummisetä ja Funkin isä James
Brown.
23.12.2009: Merry Christmas & Happy New Year
Valokeila
kunnioittaa sesonkia tarjoilemalla kuuntelijoilleen iloisia
joulunterveisiä hienojen joululaulujen kautta ja ennustuksia
uudellevuodelle Valokeilan kevään ohjelmistoa tarkastelemalla.
Kannattaa siis kuunnella olit joulu ja/tai Valokeila -fani... Hyvää
joulua Kaikille kuuntelijoille!
30.12.2009: ...and (Jolly?) Last Year
Välipäivien
Valokeila jatkaa normista poikkeavaa linjaa kiinnittäen huomionsa viime
vuoden keskeisiin ilmiöihin ja tapahtumiin, jopa ei-musiikillisiin.
Luvassa jotenkin erilaisiin puheenaiheisiin sidottua musiikkia,
vaikkakin 2009 tarjonta jätetään pääasiassa ensi vuodelle. Hyvää uutta
vuotta!
MENNEET OHJELMAT 2008:
2.1 Bruce Springsteen I
9.1 Ultra Bra
16.1 Bob Dylan II
23.1 Ronnie James Dio
30.1 YUP I
6.2 Elton John & Bernie Taupin
13.2 Jethro Tull
20.2 Ismo Alanko II
27.2 Motörhead
5.3 Green Day
12.3 Robert Plant
19.3 Rush II
26.3 Led Zeppelin II
2.4 Bruce Springsteen II
9.4 Porcupine Tree
16.4 Neil Young II
23.4 YUP II (feat. Aleksi Ahonen)
30.4 Klaus Thunder & Ukkosmaine
7.5 Patti Smith
14.5 Wilco
21.5 Bob Dylan III
28.5 YUP III
3.9 The Rolling Stones
10.9 Bob Marley and the Wailers
17.9 Devendra Banhart
24.9 The Doors
1.10 Deep Purple
8.10 Dylan, Bob IV
15.10 Tom Waits I
22.10 Bruce Springsteen III
29.10 Smashing Pumpkins
5.11 Iron Maiden
12.11
19.11 The Beatles I
26.11 CMX II
3.12 Tom Waits II
10.12 The Beatles II
17.12 Bonnie "Prince" Billy
24.12 Sufjan Stevens
31.12 Dylan Covered
12.9 Clash
19.9 Bob Dylan I
26.9 White Stripes
3.10 Meat Loaf
10.10 Ismo Alanko I
17.10 AC/DC
24.10 Rush I
31.10 Robert Johnson/ Eric Clapton
7.11 Manic Street Preachers
14.11 Led Zeppelin I
21.11 Hidria Spacefolk
28.11 Jimi Hendrix
5.12 CMX I
12.12 Neil Young I
19.12 Aimee Mann
Ohjelman esitysajat
Yhteydenotto